torstai 26. huhtikuuta 2012

Kaupunkiviljelyä leikkipuistossa

MLL:n paikallisyhdistyksessä aktiivisesti huseeraava vaimo-osapuoli keksi ehdottaa asuinalueemme leikkipuiston henkilökunnalle yhteisöllisen leikkipuistoviljelmän perustamista. Idea otettiin puistossa innolla vastaan ja rahoituspuolikin järjestyi MLL:n Uudenmaanpiirin naistoimikunnan kesätoiminta-avustuksen kautta.


Suunnitelma oli aluksi simppeli: Pari Biolanin kasvusäkkiä leikkipuiston talon eteläpäädyn seinustalle. Projekti käynnistettiin leikkipuistossa järjestetyssä viljelyiltamassa.

Viljelyiltamassa suunniteltiin projektia ja kylvettiin siemeniä. Viljelysäkit muuttuivat matkan varrella jo kokonaiseksi laariksi, jonka rakennamme itse leikkipuiston puutyötiloissa.


 Saimme onneksemme Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksestä yhteistyökumppanin ja neuvonantajan projektiin mukaan. Yhdistys pyrkii edistämään lasten ja nuorten mahdollisuuksia viljellä kaupunkiolosuhteissa. Viljelyprojektien käynnistämistä tuetaan niin päiväkodeissa, kouluissa kuin leikkipuistoissakin. Yhdistys järjestää myös koulutusta aiheesta kiinnostuneille vanhemmille sekä kasvatusalan ammattilaisille.


Erityisen arvokkaita olivat neuvot siitä, mitä missäkin vaiheessa kannattaa kylvää, ja miten kasvit kannattaa sijoittaa. Esikasvatamme mm. kesäkurpitsaa, yrttejä ja leijonan kitaa.

Osa kasveista istutetaan suorakylvönä laariin myöhemmin keväällä ja kesällä. Laariin voi jatkuvasti kylvää lisää syksyyn saakka. Jääkaapissa itäneet sipulitkin voi lykätä laariin versomaan.
 

 
Kovin suuri yleisömenestys ei iltamamme ollut, mutta onneksi pienelläkin porukalla pärjää, kun on innokkaita tekijöitä. Jospa innostus sitten pikkuhiljaa kesää kohti kasvaisi muillakin alueen perheillä, kun projekti pääsee vauhtiin toden teolla.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Taimien karaisu

Näin kauniina kevätpäivänä ei kerta kaikkiaan malta olla ulkoiluttamatta taimia. Meillä on pohjoissuuntainen lasitettu parveke. Sinne siis paistelee vain iltasella aurinko. Lämpömittari näytti aamulla 10 astetta.


Taimien kouliminen -hakusanoilla löytyi hyvin tietoa siitä, mitä pitää tehdä ja miten. Taimien karaisu on paljon epämääräisempää touhua. "Ilmojen lämmetessä taimia voi ulkoiluttaa pieniä hetkiä kerrallaan." Mikä nyt sitten on kenellekin lämmin ilma, ja mikä pieni hetki..?

Meistä vaimo-osapuoli on niin huonosti itseohjautuvaa ja epävarmuutta sietävää sorttia, että kaikki projektit kaatuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun ei voi olla täysin varma, puhutaanko viidestä vai viidestätoista minuutista. Onneksi toinen meistä on rohkeampi ja varmempi. Niinpä taimet päätettiin ulkoiluttaa ns. fiilispohjalta.

Kävimme ennen kotoa poistumista pienen väittelyn siitä, voivatko taimet ulkoilla heti ekalla kerralla useamman tunnin putkeen. Päädyimme kuitenkin jättämään taimet parvekkeelle. Ei sitä turhaan kutsuta karaisemiseksi!


Parvekelaatikkoon on ilmestynyt homeenkaltaista valkoista rihmastoa. Tarkkailemme tilannetta ja chilifoorumin lausuntojen rohkaisemina jatkamme taimien kasvatusta. Jos jollain on jotain vinkkejä tai muuten sanottavaa tähän homeongelmaan, kertokaa ihmeessä.

Ostimme tänään myös salaatin siemeniä, jotka kylvetään toiseen parvekelaatikkoon pinaatin kanssa. Tässä hommassa lähtee mopo karkuteille kyllä tosi helposti. Yritämme pitää käytännön syistä viljelmät rajoitettuna näihin kahteen parvekelaatikkoon, mutta saas nähdä, millainen tungos parvekkeelle vielä syntyy.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kääntöpöydän kaupunkipuutarhan avajaiset

Kävimme tänään katsastamassa Pasilan veturitalleilla sijaitsevan Kääntöpöydän, jonne nousee Dodo ry:n kaupunkiviljelykeskus. Kasvihuone oli jo saatu pystytettyä ja paikalle oli kuljetettu myyntiin viljelysäkkejä ja -laareja.



Kääntöpöytä on osa World Design Capital -vuotta. Tarkoituksena on kuitenkin, että keskuksesta tulee pysyvä osa Helsingin kaupunkiviljelykuviossa. Kasvihuoneen lisäksi paikalle tulee ainakin säkkiviljelmä, sekä näiden satoa hyödyntävä kahvila. Kahvilan keittotilat kunnostetaan veturitallin keittiöön.

Jos tämän päivän tapahtuma meni ohisektorille, kannattaa merkata kalenteriin päivämäärä 12.5. Myös silloin on mahdollista ostaa viljelysäkkejä ja -laareja Kääntöpöydältä. Dodo ry:n mukavat vapaaehtoiset tuntuvat neuvovan mielellään myös täysin ummikkoa kaupunkiviljelijä-wannabetä.

Laarien itsenikkaroiminenkin vaikuttaisi äkkiseltään ihan simppeliltä projektilta, ja luultavasti tässä blogissa dokumentoidaan myös sen sorttista askartelua kevään mittaan. Nimimerkillä "eihän sellaset aneemiset säkit näytä leikkipuistossa miltään"...


Metro-lehdessä oli muuten taas koko sivun juttu kaupunkiviljelystä perjantaina. Juttu löytyy näköislehden sivulta 24. Myös tämä meidän blogi mainittiin täysin yllättäen jutun tietolaatikossa. :)

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Chiliöljyä

Meillä käytetään paljon erilaisia öljyjä ruuanlaitossa, joten innostuimme kokeilemaan omatekoista mausteöljyä.

  1. Valitse kaunis, puhdas pullo. Me päätimme kierrättää kaupasta hankkimamme sitruuna-oliiviöljyn pullon tähän tarkoitukseen. Siinä kun oli valmiina kätevä suodatin.
  2. Kylmäpuristettu luomuoliiviöljy on sopiva valinta mausteöljyn pohjaksi.
  3. Chiliöljyn valmistuksessa puhtauteen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota, sillä kaikenlaiset bakteerit muhivat mielellään epäpuhtaissa tai kosteissa ja ilmattomissa tiloissa. Pullo kannatta desinfioida hyvin, ja varminta on käyttää kuivattuja chilejä. Jotkut suosittelevat myös öljyn kuumentamista yli 80 asteeseen, mutta me emme halunneet kuumentaa öljyä, ettei sen laatu kärsi.
  4. Kuivatut, pilkotut chilipaprikat lisättiin öljyyn ja öljyä säilytetään jääkaapissa. Noin viikossa öljyyn tulee jo kivasti makua. 
  5. Mausteöljy säilyy muutaman viikon, eikä meillä ainakaan tuon kokoisesta pullosta olisi pidempään riittänytkään.Öljy on tosi monikäyttöinen.

 
Käytimme öljyyn samoja kaupan chilipaprikoita, kuin jauheeseenkin. Maku on jauheessa sopivan mieto, mutta öljyyn kaipaisi enemmänkin potkua. Seuraavaan erään kokeillaan sitten habaneroja.

Chiliöljy sopii ihan loistavasti pop corneihin, ja ruuanlaitossa sitä voi käyttää paistamiseen, salaatinkastikkeeseen, tai muuten vain lisukeöljynä esimerkiksi pastaruuissa.

Itsetehty mausteöljy on kiva lahja esimerkiksi herkkukorin osana. Meillä ainakin innostuttiin tästä kokeilusta niin, että jouluun mennessä on kehitelty varmaan laaja repertuaari eri öljyjä, ja lahjaongelmat helpolla ratkaistu.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Chilipaprikan taimien siirto parvekelaatikkoon

Taimet siirretään isompaan astiaan, kun chilipaprikan taimen kasvu on selkeästi pysähtynyt, kasvi näyttää nuupahtaneelta, tai muuten huonokuntoiselta. Myös, jos juuret puskevat esiin ruukun pohjareikien läpi, kannattaa harkita isompaa astiaa.

Meillä taimista 4 suurinta muuttivat parvekelaatikkoon, kun isoimmat alkoivat vaikuttaa vähän kuukertuneilta. Taimien siirto tapahtuu samalla tavalla kuin ekassakin vaiheessa. Ainakin meidän parvekelaatikkossa juuri 4 oli sopiva määrä, jotta jokaiselle taimelle jää riittävästi tilaa kasvaa ja kukoistaa.


Laitoimme parvekelaatikkoon kaktus- ja taimimultaa, lisäks mukaan heitettiin pari kourallista leca-soraa. Molempia saa isommista marketeista. Parvekelaatikko tuli näistä lähes täyteen. Mitään lannoitteita ei ole tässä vaiheessa vielä käytetty. Kastelu kerran päivässä.



Parvekelaatikko sijoitettiin ikkunan eteen ja lisäksi se saa valohoitoa kasvilampusta öisin.  Ulos laatikko siirretään pikkuhiljaa ilmojen lämmetessä kevään mittaan, alussa muutaman tunnin kerrallaan. Yöpakkasten päätyttyä parvekelaatikko siirtyy lasitetulle parvekkeellemme koko aikaisesti.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Chilijauhetta kuivatuista chilipaprikoista

Omatekoisessa chilijauheessa on ihan eri tavalla potkua ja makua, kuin kaupan vastaavissa. Allekirjoittaneet saavat lisäksi omat kiksinsä siitä, että mauste on ihan itse tehtyä.

Chilipaprikoiden kuivuttua, ne voi jauhaa jauheeksi joko morttelissa tai blenderissä. Pienempi määrä on helppoa jauhaa morttelissakin - puhumattakaan siitä, että samalla pääsee purkamaan aggressioita ja jyystämään tunteella.



Morttelissa jauhetta ei saa ihan sileäksi, mutta siivilä pelastaa, jos rouhemainen koostumus ei miellytä. Isompiin määriin kannattaa kyllä hyödyntää blenderiä, ellei sitten erityisesti halua käyttää asiaan aikaa ja tunnetta.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Helsingissä on vielä vapaita viljelypalstoja tälle keväälle

Dodo ry julkaisi katsauksen Helsingin kaupungin viljepalstojen tilanteesta keväällä 2012. Suosituimmille palstoille on jopa vuosien jono, mutta osalla alueista on vapaita palstoja jo tänä keväänä. Jos ei omalla alueellasi tai asuinalueesi lähellä ole vapaita palstoja, kannattaa selvittää muita kaupunkiviljelyn mahdollisuuksia.




Esimerkiksi Roihuvuoressa ja Myllypurossa on käynnistymässä uusia kaupunkiviljelyprojekteja tänä keväänä asukkaiden omasta aloitteesta. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys järjestää perhekerhon, jonka kautta pääsee viljelemään Kumpulassa omaa viljelypalstaa koko perheen voimin asiantuntijan opastamana.

Kaupunkiviljelytoimintaa voi järjestää kuka tahansa missä tahansa. Ruokaa voi viljellä esimerkiksi laareissa tai säkeissä kerrostalon pihalla, leikkipuistoissa, päiväkotien ja koulujen pihoilla tai parvekkeilla. Voit olla yhteydessä esimerkiksi Dodoon, jos haluat järjestää toimintaa omalla alueellasi isommassa mittakaavassa.