torstai 10. huhtikuuta 2014

Taimikasvatusta ja terassin sisustusta

Nyt saimme vihdoin luvan taloyhtiön hallitukselta laarin perustamiseen omalle kotipihalle. Porukalla ideoiminen ja varsinkin toteuttaminen on jotenkin tosi innostavaa ja kivaa. Taloyhtiömme viljelyintoiset siis saavat taloyhtiön kustantamat mullat ja laarin käyttöönsä omalle pihalle.

Meidän taloudesta laariin on tarjolla ainakin tomaattia, mansikkaa, chiliä, parsakaalia, salaattia ja mangoldia. Tomaatti ja mansikka ovat tosin amppelimallia, joten ne eivät ehkä sovi laariin. Hakusessa on siis omalle terrassille kivat amppelit. Samalla ehkä pieni sisustuskärpänen alkaa surista korvassa, koska terassi on vielä melko karussa tilassa.

Hankimme terassille näkösuojaksi säleikön Ikeasta. Sarjaan kuuluu myös säleikköön kiinnitettäviä hyllyjä ja koukkuja, joita tietenkin tarttui mukaan. Nyt olisikin kiva löytää koukuista ripustettavia ruukkuja, joissa voisi kasvattaa esimerkiksi yrttejä ja jotain kukkia. En vaan ole ankarasta googlettamisesta huolimatta vielä löytänyt sellaisia.

Säleikköön voisi lisäksi kokeilla jotain kivaa köynnöstä. Eniten viehättäisi ajatus jostakin sellaisesta versiosta, jossa kasvaa syötävää. Esimerkiksi köynnöspinaatti voisi olla hauska kokeilu. Mietityttää vain, että missä sitten kerrostalo-olosuhteissa monivuotista kasvia säilötään ja miten? Sama juttu on selvitettävä ainakin amppelimansikan osalta.

Terassi kaipaa vielä laattaa lattiaan. Puisia laattoja on useammassakin paikassa myynnissä edullisesti, joten ehkä jo tänä kesänä terassi on vähän kodikkaampi kesäkeidas, eikä enää vain ankea betoni-lasikuutio.


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kevätmessuilla viljelyvauhtia hakemassa

Viime vuonna terassilla kasvoi vain pari hassua chilipuskaa. Tänä keväänä taloyhtiömme hallitus käsittelee anomustamme perustaa yhteisöllinen viljelylaari pihapiiriin ja ikkunalauta on jo täynnä taimipurkkeja. Innostus vaan kasvaa, kun toinen meistä pääsi Kevätmessuille Messukeskukseen hakemaan viljelyvauhtia lasten kanssa perjantaivapaan kunniaksi.


 Lapset saivat istuttaa omat amppelimansikan taimet koulupuutarha-alueella. Siellä askarreltiin myös oma kukka-asetelma leikkokukasta, ihmeteltiin mehiläisiä ja kerättiin ideoita erilaisista viljelylaaritoteutuksista. Erilaisia siemeniä ja taimia oli tarjolla sen seitsemää sorttia notkuvissa kojuissa ja päiväkahviksi sai nauttia pakurikahvin.

Mielenkiintoinen tuttavuus olivat erilaiset sisätiloissa yrttien ja pienten hyötykasvien kasvattamiseen tarkoitetut kevytkasvihuoneet, jotka ovat askel eteenpäin indoor gardeneista. Meilläkin tuskaillaan ikkunalautojen ahtauden kanssa taimien kasvatusvaiheessa, mutta huushollimme ahtauden vuoksi olemme suunnittelemassa ikkunan eteen katosta roikkuvaa telineenomaista ratkaisua lattialle sijoitettavan systeemin sijaan.

Lasten kanssa toimivaksi havaittiin konsepti, jossa ensin mentiin syömään ja sen jälkeen keskityttiin lasten aktiviteetteihin. Kun kylvöt ja askartelut saatiin valmiiksi, lapset pääsivät maksuttomaan valvottuun leikkipaikkaan ja aikuisilla oli puolentoista tunnin verran luksusaikaa tutustua tarkemmin messuosastojen tarjontaan.

Mukaan tarttui mm. perinteisistä lääkekasveista kertova Erik Bruunin "Anis ja Iisoppi"-kirja. Siitä on sitten kiva katsoa vinkkejä, mitä kasveja kannattaa omasta terassipuutarhasta hyödyntää eri vaivojen lievittämiseen.

Päivän päätteeksi nikkaroitiin vielä Omakotiyhdistyksen pisteellä terassille koristeeksi linnunpönttö. Viikonlopun ohjelmistoon kuuluukin sitten sen viimeistelyä ja maalaamista.

Kevätmessuilla oli tosi paljon nähtävää ja kivaa tekemistä myös kerrostaloasukkaan näkökulmasta. Sitä voikin suositella kaiken ikäisille asumismuodosta riippumatta viikonlopun ajanvietteeksi.