sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kootut selitykset ja puolustelut, jo etukäteen

Halusimme ryhtyä kasvattamaan ruokaa pienessä mittakaavassa itse kerrostaloasunnossamme. Asuntomme ikkunat avautuvat joka suuntaan muualle, kuin suotuisaksi mainostettuihin länteen ja etelään. Parveke on pohjoissuuntainen. Odotuksemme eivät siis ole kovin korkealla alkuvaiheessa jo kehnojen puitteiden vuoksi.

Odotuksia saattaa latistaa myös sellainen tosiseikka, ettei kumpikaan meistä ole koskaan kasvattanut kovin menestyksekkäästi yhtään mitään kasvillisuutta. Yhtenä kesänä meillä rehotti parvekkeella useampi ruukku basilikaa, joista riitti poisannettavaksikin saakka. Suuri osa sadosta jäi hyödyntämättä, eikä me kyllä varmasti tiedetty yhtään mitä me tehtiin oikein, kunhan kasteltiin ruukkuja säännöllisesti.

Huomasimme viljelyohjeita etsiessämme, ettemme löytäneet seikkaperäistä kuvallista ohjeistusta mistään. Sivustoilla puhuttiin sirkkalehdistä ja taimien koulimisesta sekä lannoittamisesta, mutta kaikki jäi sellaiselle yleiselle, osittain epämääräiselle tasolle. Päätimme sen vuoksi itse yrittää aloittelijan näkökulmasta esitellä kaupunkiviljelyä ja ruoan kasvatusta urbaanissa ympäristössä. 

Oletamme, että ohjeistamme välttämättä jossain kohtaa täysin pusikkoon ja käytämme vähintäänkin ihan omia termejä. Jossain puhutaan varmasti porkkanasta, kun kuvassa on selvästi palsternakka. Pyytäisimmekin siis kaikkia lukijoita jakamaan kokemuksiaan aiheesta ja aiheen vierestä. Olemme erittäin kiinnostuneita kaikesta tähän projektiimme liittyvästä.

Kiitos ja anteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti