perjantai 20. huhtikuuta 2012

Chiliöljyä

Meillä käytetään paljon erilaisia öljyjä ruuanlaitossa, joten innostuimme kokeilemaan omatekoista mausteöljyä.

  1. Valitse kaunis, puhdas pullo. Me päätimme kierrättää kaupasta hankkimamme sitruuna-oliiviöljyn pullon tähän tarkoitukseen. Siinä kun oli valmiina kätevä suodatin.
  2. Kylmäpuristettu luomuoliiviöljy on sopiva valinta mausteöljyn pohjaksi.
  3. Chiliöljyn valmistuksessa puhtauteen kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota, sillä kaikenlaiset bakteerit muhivat mielellään epäpuhtaissa tai kosteissa ja ilmattomissa tiloissa. Pullo kannatta desinfioida hyvin, ja varminta on käyttää kuivattuja chilejä. Jotkut suosittelevat myös öljyn kuumentamista yli 80 asteeseen, mutta me emme halunneet kuumentaa öljyä, ettei sen laatu kärsi.
  4. Kuivatut, pilkotut chilipaprikat lisättiin öljyyn ja öljyä säilytetään jääkaapissa. Noin viikossa öljyyn tulee jo kivasti makua. 
  5. Mausteöljy säilyy muutaman viikon, eikä meillä ainakaan tuon kokoisesta pullosta olisi pidempään riittänytkään.Öljy on tosi monikäyttöinen.

 
Käytimme öljyyn samoja kaupan chilipaprikoita, kuin jauheeseenkin. Maku on jauheessa sopivan mieto, mutta öljyyn kaipaisi enemmänkin potkua. Seuraavaan erään kokeillaan sitten habaneroja.

Chiliöljy sopii ihan loistavasti pop corneihin, ja ruuanlaitossa sitä voi käyttää paistamiseen, salaatinkastikkeeseen, tai muuten vain lisukeöljynä esimerkiksi pastaruuissa.

Itsetehty mausteöljy on kiva lahja esimerkiksi herkkukorin osana. Meillä ainakin innostuttiin tästä kokeilusta niin, että jouluun mennessä on kehitelty varmaan laaja repertuaari eri öljyjä, ja lahjaongelmat helpolla ratkaistu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti